Tämän viikon torstaina käytiin Vukin kanssa ensimmäistä kertaa rokotuksessa. Eläinlääkärikeskukseksi valittiin Aisti, joka sijaitsee noin puolen tunnin bussimatkan päässä meistä. Lähempana olevat eläinlääkärit olivat siitä hankalia, että kävelymatkaa olisi kertynyt paljon enemmän vaikka matkaa näihin oli määrällisesti paljon vähemmän. Torstaina aamulla varauduttiin bussimatkaan pakkaamalla mukaan talouspaperirullien, kakkapussien ja namien asevarasto. Ennen lähtöä puettiin Vukille vielä päälle loimi, siltä varalta että takaisin tullessa jouduttaisiin odottamaan bussia paikoillaan pitkään.

Bussimatka sujui todella hyvin! Aluksi Vukia hieman itketti ja tärisytti, mutta poika tottui todella nopeasti bussissa matkustamiseen asettui lopulta istumaan kiltisti paikoilleen kuin iso koira. Matkalla Aistiin nähtiin vielä kaksi koiraa ja odotushuoneessa kohdattiin buldoggi, jota Vuki ei ensin meinannut tunnistaa koiraksi laisinkaan. Hirveästi pentu olisi halunnut käydä haistelemassa, mutta ei oikein uskaltanut kun buldogg oli edestä niin pelottavan näköinen. Peppupuolta Vuksi uskalsi lähestyä, vaikka sitäkin hieman varoen.

Eläinlääkärin tarkastus ja rokotus menivät myös hyvin, vaikka Vukia olikin hieman hankala saada pysymään paikoillaan. Huoneessa oli niin kovasti kaikkea tutkittavaa, mutta rokotus kuitenkin saatiin annettua ja lääkäri sai tarkastettua pennun terveydentilan. Kuten oletettua, missään ei ollut mitään vikaa ja napatyräkin on kuulema umpeutunut. Eli siitäkään ei tule ongelmia myöhemmin.

Lääkäri ei kommentoinut mitenkään Vukin painoa, vaikka lukema jonka vaaka näytti (noin 12 kiloa) tuntui jotenkin hirveän korkealta itsestä. Ehkä se ei kuitenkaan sitä ollut ja eihän Vuki kieltämättä mitenkään läskiltä näytä tai vaikuta, joten ehkä siitä painosta ei tarvitse nyt stressata kovinkaan paljon. Kauhistuttaa vaan aina välillä kun telkkarista tulee jatkuvasti niitä dokumentteja, joissa ihmiset syöttää lemmikinsä niin tukevaan kuntoon, että se on jo eläinrääkkäystä. Mutta ehkä tässä pitäisi kuitenkin vähän renoutua, tuskin koiraa vahingossa niin tuhdiksi voi syöttää.

Tuli juuri kirjoitettua kasvattajalle ihan hirveän pitkä kertomus siitä mitä täällä on tapahtunut viime aikoina, mutta jostain syystä tähän blogiin ei sitten enää keksikkään mitään sanottavaa. *nauraa* Ehkä se pitää ottaa vihjeeksi siitä, että kerrottavaa pitää säästää vielä seuraavaankin merkintään.

Kameran USB-piuha löytyi viimeinkin kaappien syvyyksistä, jonne se oli siivottu ennen Vukin saapumista turvaan. Kamerasta kuvia saatiin koneelle lähemmäs kolmekymmentä, mutta niistä vain ihan murto-osa oli niin hyvälaatuisia, että lataaminen sivuille kannatti. Viikkojen aikana on tullut selväksi, että herraa on hankala saada kuvattua paikoillaan. Melkein kaikki kuvat ovat aina joko tärähtäneitä valokuvaajan huonouden tai koiran liikkeen takia. Suurin osa kelvollisista kuvista on otettu Vukin nukkuessa, mutta ehkä tässä pikkuhiljaa paparazzi-taidot kehittyvät ja ensi kuussa saadaan nettiin vähän rikkaampi valikoima valokuvia.

Tänään Vuki tutustui lapsiin ensimmäistä kertaa lähi-etäisyydeltä. Tapaaminen jännitti melko paljon etukäteen (lauman ihmisiä, ei varmaankaan Vukia), sillä pentu leikkii välillä melko rajusti ja toinen tätini lapsista on vielä tarha-ikäinen. Vukilla on luultavasti kuitenkin jo sen verran voimaa, että pojan kaataminen hyppiessä olisi onnistunut. Mietittiin siis melko pitkään mikä olisi paras tapa saada koira tottumaan lapsiin niin, että kokemus ei jättäisi epämiellyttäviä muistoja pennulle eikä lapsille.

Päädyimme lopulta siihen, että Vuki laitettiin ensin hihnaan ja kun vieraat olivat saaneet vaatteet pois päältä, Vuki päästettiin haistelemaan kaikki läpi. Pentu oli niin innoissaan, että häntä vispasi lakkaamatta eikä Vuki oikein tuntunut tietävän miten päin olla. Kun tilanne rauhoittu hieman, annoimme kaikille vieraille nameja ja pyysimme antamaan sellaisen Vukille aina kun se istui rauhallisesti paikoillaan. Meillä kontakti harjoitukset ovat olleet sellaisia, että pentu on rauhassa ollut paikoillaan ja ottanut sitten katsekontaktin. Koska se sujuu niin hyvin, niin tuntui järkevältä saada Vuki rauhoittumaan saman kaltaisella "harjoituksella". Ja taktiikka toimi aivan mahtavasti! Kun Misu ja Tuisku olivat muutamaan kertaan antaneet rauhallliselle koiralle namin, Vuki rauhoittui vieraiden läsnäolosta huolimatta ja koko loppu vierailusta sujui rauhallisesti -- muutamaa pientä hyppyä lukuunottamatta.

Enempää ei oikein ehdi kirjoittaa (taaskaan), sillä Vuki alkaa näyttämään tässä jaloissa siltä, että herää pian. Mikä tarkoittaa sitä, että me lähdemme käymään pihalla.